Kohti uutta kaivukautta

torstai 21. huhtikuuta 2016


 
Nuorisojäsenyys etenee 

Lapin Kullankaivajain Liiton vuosikokouksessa sääntömuutoksien ensimmäisessä käsittelyssä hyväksyttiin muutos, jonka mukaan perustetaan erityinen nuorisojäsenluokka. Se on osa pyrkimystä saada kullankaivuun ja huuhdontakisoihin lisää nuoria.

Lue lisää: Kohti uutta kaivukautta

Vaihteeksi hyviäkin uutisia

Saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2016.


Minulla oli aikoinaan mahdollisuus osallistua pari kertaa kutsuttuna Saamelaisten kansallispäivän vastaanotolle Siidassa ennen Sajoksen aikakautta. Mahtavia tilaisuuksia, joissa nautittiin saamelaiskulttuurin eri muodoista. Oli mahdollisuus tavata saamelaisaktiivituttuja ja solmia uusia tuttavuuksia. 

Lue lisää: Vaihteeksi hyviäkin uutisia

Ministerien Stubb ja Pekkarinen lausumat eduskunnassa

Kun on seurannut keskustelua valtiovarainministeri Alexander Stubbin eduskunnalle antamasta virheellisesti tiedosta eduskunnalle, tuntuu jotenkin tutulta. Väistämättä palautuu mieleen keskustelu eduskunnassa kaivoslain käsittelyssä.

Lue lisää: Ministerien Stubb ja Pekkarinen lausumat eduskunnassa

Vielä satoja tonneja kultaa Keski- ja Pohjois-Lapissa

 
Kaivukesä oli ja meni. Lemmenjoelta viimeisimmät odottelivat kelkkakelejä, jotta ei tarvitsisi lumessa jalkaisin rämpiä. Osa kylille palanneista valmistautuu lähtemään uudellen talvenviettoon kultamaille ja valmistelemaan huoltoajoja. Ivalojoen suunnasta viimeisimmät kaivukuvat

Lue lisää: Vielä satoja tonneja kultaa Keski- ja Pohjois-Lapissa

Kullankaivajat ja rivisaamelaiset eivät ole vastakkain

Saamelaiskäräjien valitustehtailu, jossa ei ole pyrittykään osoittamaan kullankaivusta aiheutuvia haittoja poronhoidolle ja saamelaiskulttuurille, vaan on käytetty kullankaivajista riippumattomia hallinnollisia perusteita, on luonnollisesti katkeroittaneet kullankaivajat.

Lue lisää: Kullankaivajat ja rivisaamelaiset eivät ole vastakkain